keskiviikko, joulukuu 21, 2011

Pretty pretty please, don't you ever ever feel like you're less than fucking perfect


En oo taas kirjoittanut pitkään aikaan, anteeksi siitä.

Tää perhe on älyttömän loistava ja vaikuttaa todella ymmärtävän, mitä au pairin pitäminen tarkottaa. Multa kysytään, mitä mä haluan kaupasta, pidetään huoli, että saan tarpeeksi ruokaa, otetaan mukaan aktiviteetteihin, mulle jutellaan, mua kutsutaan perheenjäseneksi - kaikki on siis ihan erilaista verrattuna edelliseen perheeseen. Tää on just sellasta, mitä mä halusin kun lähdin tänne: olla perheenjäsen eikä pelkkä työntekijä. ♥

Anyway.

Suomikaverit kävivät keskenään Great Ocean Roadilla ja ovat muutenkin bilettäneet - kutsumatta mua mukaan. Tapasin yhden suomikavereista parisen viikkoa sitten ja mun oli tarkoitus kysyä, miksen saanut kutsua, mutten vain saanut sanoja suustani. Kaikkea muuta saatiin kyllä juteltua ja kaveri jopa kertoili innostuneesti, mitä kaikkea Great Ocean Roadilla ja baarireissuilla oli tapahtunut.

Pakko kuitenkin edes joskus kysyä, että mitä on oikein meneillään, koska mä tahdon edelleen tietää kovasti, miksi mun kutsuminen yhteisiin tapaamisiin lopetettiin yhtäkkiä. 

Istun lauantaina junassa matkalla tapaamaan uutta tuttavuutta ja alan meikata. Edessäni istuu selkä menosuuntaan kaunis tyttö, jonka vyötärö on niin kapea, etten saisi sellaista itselleni edes siinäkään tapauksessa, että laihduttaisin itseni kolmekymmenkiloiseksi. Tyttö on muutenkin niin älyttömän siro, petite. Vieressä istuu poikaystävä. Pari näyttää juuri sellaiselta kaksikolta, joka Jenkeissä valittaisiin prom queeniksi ja prom kingiksi.

Tyttö vilkaisee välillä muhun päin kun laitan ripsiväriä ja puuteria ja olen täysin varma, että hän ajattelee Kuvitteleeko tuo tulevansa kauniimmaksi meikkiä käyttämällä? Lol, ei kuule meikki sua auta kun näytät tolta.

Järki väittää vastaan ja kysyy, miksi tyttö mukamas ajattelisi niin. En osaa vastata.

Oon lihonut älyttömästi. Mun lantio on muuttunut pyöreäksi, oon saanut jenkkakahvat, mulle on muodostunut pömppömaha. Peilikuva ahdistaa äärettömän paljon. Miten mä oonkaan päästänyt itteni tähän kuntoon.

Oon syönyt, syönyt, syönyt ja syönyt kun on tuntunut pahalta, kun on tuntunut että palkitsen itseni jostain sipsipussilla, kun on tuntunut että corn chipsit ovat hyvä lisä sarjan X jakson katsomiseen.

Kohta painan sata kiloa. En uskalla käyä vaa'alla, se numero näytössä alkaa saletisti kahdeksikolla. En saa enää heinäkuussa ostettuja farkkuja jalkaan. Taisin pitää niitä viimeksi syyskuussa, jos muistan oikein. Kaks mun kolmesta Suomesta tuodusta farkuista on menny rikki, koska mun reidet on niin helvetin läskit, että ne hankaa yhteen kun kävelen ja lopulta rikkoo niiden välissä olevan kankaan. Toisen farkuista ostin toukokuussa, toisen taas tammikuussa.  Ainoastaan nää Levikset ei oo menny rikki, mutta kyllä niissäkin näkyy reisien hankauksen jälkiä.

Parisen viikkoa sitten sunnuntaina, kun en ollut paikalla, tänne tuli käymään joku Tom-niminen nuorimies, joka pettyi hirveästi, ettei saanutkaan nähdä mua. Heti, kun sain sunnuntaina illalla kotiin tultuani kuulla asiasta, mun ajatukset alkoivat välittömästi kehitellä meille vuosisadan (viiden kuukauden) rakkaustarinaa. Oonkin pyytänyt, että soittaisivat pojalle ja pyytäisivät käymään uudestaan - viimeksi perjantaina - mutta hostvanhemmat ei oo tehneet mitään, vaikka ajattelivatkin, että meistä vois tulla hyvä pari.

Mutta ihan niin kuin joku tällainen olento saisikin vuosisadan rakkaustarinan. Hyi saatana.

On tainnut käydä sellanen ihana juttu, että oon tullu kipeäks - taas vaihteeks, en ihan oikeasti muista joulua jona en ois ollu kipeä. Yskittää, väsyttää ja ääni on käheä, tänään aamulla olin ihan varma että nyt vittu lähti ääni, mutta onneks asia parantu vähän myöhemmin. Toivottavasti mulla ei lähe ääni, koska ois vähän vaikea hoitaa lasta ku ei voi sanoa sille mitään -> pitäis ottaa lomaa -> menettää rahaa.

Tän tekstin otsikko ♥ Loistava biisi, sanat kuulostaa niin tutuilta ja toivoisin että voisin totella niitä, mutten vain osaa.

0 huomionherättäjä(ä):

Lähetä kommentti

Kerro, kuiskaa, vuodata, sano, huuda, tuhise, valita, puhise, itke, naura, kiljaise, lausu, tiuskaise, hauku, mutise, vastaa, kommentoi. Rohkeasti vain, herätä huomio ja piristä.