D, mukavan perheen äiti, ei tahdokaan mua. Se ei edes puhunut hostäidin poikaystävän kanssa, vaan pisti vain mailia, että vaikka se nautti tapaamisestani, se ei valinnut mua. Kysyin sitten syytä ja sain vastaukseksi, että perheenäiti otti jonkun, jolla on enemmän kokemusta taaperoista (lapset olivat 18 kuukautta ja 3,5 vuotta).
Kyyneleet valuivat hiljaa, kun istuin lasten kanssa ruokapöydässä eikä kukaan huomannut. Jee. Mä tosiaan luulin, että kaikki meni hyvin ja oikein nimesinkin mukavan perheen äidin D:ksi, koska kuvittelin tosissani, että siitä tulisi uusi hostäitini. Luojan kiitos nyt tuntuu miljoona kertaa paremmalta kuin eilen lasten syömisen jälkeen, jolloin romahdin vessan lattialle itkemään pariksi sekunniksi - etenkin koska sain nyt tietää, että mut jätettiin valitsematta sellaisen syyn vuoksi, jolle itse en oikein voi mitään.
Laajensin perheen hakuani muihinkin osavaltioihin, oli pakko tehdä sen, vaikka tahtoisinkin pysyä täällä Melbournessa kaverieni vuoksi. Toisaalta olisi taas ihan mukava päästä Queenslandiin tai Sydneyyn - etenkin jälkimmäiseen, koska Sydney nyt vain on Sydney.
Olin ihan oikeassa hosteista: onnittelun onnittelua ei kuulunut, vaikka hostäiti haki postin, jonka joukossa oli onnittelukortti mulle. Se, että mun hostperheeni ei edes vaivaudu sanomaan yhtä pienen pientä lausetta, kertoo paljon siitä, millaisia ihmisiä ne ovat. Jopa Subway välittää musta enemmän: sain minkä tahansa puolikkaan subin ja 600 ml pullon kokista ilmaiseksi. Naurettavaa.
Vietin siis synttäreitä työskentelemällä kahdeksasta kahteentoista, katsomalla Housea koneelta, käymällä suihkussa, kuivattamalla hiukset, noutamalla Subwaysta synttärilahjani, työskentelemällä puoli kolmesta kuuteen, olemalla koneella ja puhumalla isän ja kaverin kanssa Skypessä. Happy fucking birthday, minä. Kaiken tämän lisäksi, kun pyysin hostäitiä säästämään mulle ruokaa, koska mulla oli Skypetreffit isän kanssa, hostäiti vastaa Kuule, en mä tiennyt että sä syöt, sun pitäis aina kertoa siitä.
...mitä vittua oikeasti? Jos mä en oo töissä illallisen aikaan, mun pitää kertoa, että syön? Mulle ei oo koskaan sanottu, että asiat on näin - mä parka tyttö kun kuvittelin, että oletuksena on, että mulle tarjotaan ruokaa! Helvetti soikoon. Tollasia ihmisiä voi näköjään olla olemassa.
Paskapäät.
Mun pitää päättää suhteellisen nopeasti, mitä aion tehdä: aionko mennä viideksi viikoksi siihen yhteen perheeseen vai jatkanko etsimistä, jotta löytäisin perheen, jonka luona voin aloittaa marraskuussa? Mitä teen, jos en löydäkään perhettä marraskuuksi ja se perhe, joka voisi ottaa mut kuukaukeksi, on jo löytänyt uuden au pairin? Vain pari Au Pair Worldissa olevista sopivista perheistä tarvitsee jonkun aloittamaan joulukuussa. Äääääääääääääääää. Mulla ei pienintäkään aavistusta siitä, että mihin menisin marraskuun alun jälkeen, jos en onnistu löytämään ketään.
Ottaako riski ja koettaa löytää perhe kolmessa viikossa vaiko ottaa ehkä pienempi riski ja saada lisäaikaa viisi viikkoa lisää?
0 huomionherättäjä(ä):
Lähetä kommentti
Kerro, kuiskaa, vuodata, sano, huuda, tuhise, valita, puhise, itke, naura, kiljaise, lausu, tiuskaise, hauku, mutise, vastaa, kommentoi. Rohkeasti vain, herätä huomio ja piristä.